4.6.2020 klo 5.30

Selvitimme: Näin Suomi on opetellut uusia digitaitoja poikkeusaikana

Poikkeusaika on vauhdittanut digiloikkaa ja Elisan teettämä tutkimus osoittaa, että lähes puolet suomalaisista kokee digitaitojensa parantuneen koronapandemian aikana. Työskentelyn, yhteydenpidon ja asioinnin tavat ovat löytäneet digitaalisen muodon, josta moni haluaa pitää kiinni myös jatkossa. 

Elisan teettämän tutkimuksen mukaan poikkeusaika on kasvattanut etätöitä päivittäin tekevien suomalaisten määrän nelinkertaiseksi. Kokemukset ovat olleet hyviä ja kolme neljäsosaa niistä, jotka eivät aiemmin tehneet etätöitä lainkaan tai tekivät vain harvoin, ovat halukkaita työskentelemään etänä jatkossakin. 

Myös koulujen ja muiden oppilaitosten etäopetus koettiin toimivaksi. Kolme neljästä etäopetukseen osallistuneista on halukkaita hyödyntämään etäopiskelumahdollisuuksia tulevaisuudessakin, tutkimus osoittaa.

Videopuhelut vakiinnuttivat nopeasti paikkansa poikkeusajan yhteydenpitokanavana ja korvasivat kasvokkaisia tapaamisia kaikissa ikäryhmissä. Käyttömäärän kasvun lisäksi myös videopuheluiden käyttötavat monipuolistuivat.

- Lautapelin pelaaminen ja esimerkiksi saman tv-sarjan katsominen videoyhteyden välityksellä osoittautui yllättävän suosituksi ajanviettotavaksi, avaa Elisan asiakaskokemuksesta ja tutkimuksesta vastaava johtaja Minna Virtanen kyselyn löydöksiä. 

Digiasiointia ja virtuaalista harrastamista

Joka neljäs tutkimukseen vastanneista kertoo käyttäneensä poikkeusaikana itselleen uutta digitaalista asiointitapaa viranomaisasioissa, terveydenhuollossa tai ruoan verkkokaupassa. 

Asiakkaiden käyttäytymisen ja tarpeiden nopea muutos huomattiin myös Elisassa.

- Asiakastukea siirretiin myymälöistä voimakkaammin sekä puhelinpalveluun että digikanaviin ja avasimme myös aivan uuden digituen kaikenlaisten arkisten ongelmien ratkaisuun, kertoo henkilöasiakaskohtaamisista vastaava palvelujohtaja Jukka Lehto Elisalta.

Poikkeusaika vei myös monen harrastuksen digiympäristöön. Joka kuudes tutkimukseen vastanneista kertoo kokeilleensa ensimmäistä kertaa virtuaalisia vapaa-ajan palveluita, kuten nettijoogaa tai sähköisiä kirjoja tänä aikana. 

- Moni suomalainen on viettänyt poikkeusaikaa digitaalisten viihdepalveluiden ja pelaamisen parissa. Tutkimus osoittaa näihin päivittäin käytetyn ajan kasvaneen yli tunnilla kaikissa ikäluokissa, Virtanen summaa.

Tutkimuksen toteutti Elisan toimeksiannosta Prior Konsultointi Oy. Kyselyn kohderyhmänä olivat 15–75-vuotiaat suomalaiset internetin käyttäjät ja siihen vastasi 1092 henkeä. Aineistonkeruu toteutettiin Cint Ab:n hallinnoimissa nettipaneeleissa 23.–27.4.2020.

Tietoa Elisan Digituesta: https://elisa.fi/digituki/  

Yhteenveto tutkimustuloksista

Lisätietoja:
Elisa Viestintä, p. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi 

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj
 

Luokat

18.7.2025 klo 13.25Muutokset / huoltotyöt
Elisan valtakunnallinen verkonhuolto 23.7. klo 00:30 - 05:30
4.7.2025 klo 15.00Muutokset / huoltotyöt
Elisan valtakunnallinen verkonhuolto 9.7. klo 00:30 - 05:30
12.6.2025 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa ja Nokia tuovat 5.5G-verkon laajemmin saataville
22.5.2025 klo 6.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa Industriqin tarjonta Suomessa laajenee
18.5.2025 klo 14.13Muutokset / huoltotyöt
Elisan valtakunnallinen verkonhuolto 21.5. klo 00:30 - 05:30
23.4.2025 klo 5.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Puhelinhuijarien soittoautomaatti piinaa Eurooppaa, mutta Suomeen se ei tehoa
19.4.2025 klo 14.09Muutokset / huoltotyöt
Elisan valtakunnallinen verkonhuolto 23.4. klo 00:30 - 05:30
6.3.2025 klo 8.15Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisan kansainvälisten digitaalisten palveluiden nimi on nyt Elisa Industriq
18.2.2025 klo 8.30Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisasta Veripalvelun ICT-infrastruktuuripalvelujen toimittaja
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Keski-Suomeen yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Satakuntaan entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Varsinais-Suomeen yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Pohjanmaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Keski-Pohjanmaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
7.1.2025 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjanmaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
7.1.2025 klo 4.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Suomenlahdella vaurioituneet Elisan merikaapelit on korjattu
30.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kanta-Hämeeseen yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
30.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Päijät-Hämeeseen entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
30.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pirkanmaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Lappiin entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kainuuseen entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Pohjanmaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Karjalaan entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Savoon entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kymenlaaksoon yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Karjalaan yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Savoon entistä paremmat mobiiliverkon yhteydet
27.12.2024 klo 6.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Uudellemaalle yhä kattavammat tietoliikenneyhteydet
26.12.2024 klo 11.55Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisalla häiriö merikaapeliyhteyksissä Suomenlahdella
18.11.2024 klo 12.40
Varo Black Friday -huijauksia!
31.10.2024 klo 8.14Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
sedApta Group liittyy Elisa IndustrIQiin ja nimittää uuden toimitusjohtajan
16.10.2024 klo 5.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisan 5G-verkko yltää nyt jokaiseen Suomen kuntaan
15.10.2024 klo 10.01Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa ostaa sedApta Groupin vahvistaakseen Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa
11.9.2024 klo 5.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa IndustrIQ tuo NextRoute-kuljetushallintaratkaisun Suomen markkinoille
13.8.2024 klo 18.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Google Pixel -tuotevalikoiman ennakkokysyntä ylittänyt odotukset
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Savon mobiiliverkon yhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Karjalan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kymenlaakson tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Savon mobiiliverkon yhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Karjalan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Keski-Suomen tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Satakunnan mobiiliverkon yhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Varsinais-Suomen tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjois-Pohjanmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kainuun mobiiliverkon yhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Etelä-Pohjanmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Keski-Pohjanmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pohjanmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
24.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Uudenmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
22.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Kanta-Hämeen tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
22.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Päijät-Hämeen mobiiliverkon yhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
22.7.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Pirkanmaan tietoliikenneyhteyksiä parannettu alkuvuoden aikana
25.6.2024 klo 12.27Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Time Magazine ja Statista: Elisa on nyt maailman 66. vastuullisin yritys
11.6.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Ålcom ottaa aurinkoenergian käyttöön Elisa DES:n avulla
6.6.2024 klo 4.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa rakentaa juhannuskaistaa yli sadalle mökkipaikkakunnalle
4.6.2024 klo 5.30Alueelliset lehdistötiedotteet
Elisa vahvistaa tietoliikenneyhteyksiään Lapin alueella
17.5.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa Kirja yhdistyy BookBeatiin
11.4.2024 klo 6.00Alueelliset lehdistötiedotteet
Nimitys: Jukka Lehto nimitetty Länsi-Suomen aluejohtajaksi
5.4.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Uudet Elisa Viihteen alkuperäissarjat menestyvät kansainvälisesti
4.4.2024 klo 9.29Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa
26.3.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
5G-verkko laajeni Satakunnassa Siikaisiin ja Jämijärvelle
13.3.2024 klo 11.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisan palkitut toimenpiteet Suomen tietoturvan parantamiseksi
3.3.2024 klo 4.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Huoli nuorten hyvinvoinnista käynnistää mittavan yhteistyön
24.2.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Tutkimus: Entistä harvempi suomalainen uskoo tunnistavansa kyberhuijauksen
7.2.2024 klo 7.00Alueelliset lehdistötiedotteet
Nimitys: Markus Ahokangas nimitetty Pohjois-Suomen aluejohtajaksi 
6.2.2024 klo 8.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisan läpinäkyvä ilmastoraportointi nousi CDP A-listalle
1.2.2024 klo 6.30Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisan ratkaisu vähentää veden hukkaa
31.1.2024 klo 7.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
5G-verkko löytyy nyt kaikista Pohjanmaan maakunnan kunnista
23.1.2024 klo 12.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa sopi Voimatelin kanssa valokuituverkon rakentamisesta
17.1.2024 klo 5.00Valtakunnalliset lehdistötiedotteet
Elisa nousi maailman 100 vastuullisimman yrityksen joukkoon

Näin 5G nostaa arkesi uudelle tasolle.

Viidennen sukupolven mobiili laajakaistaverkko kykenee ennennäkemättömän suureen ja nopeaan tiedonsiirtoon mullistaen samalla kotisi, vapaa-aikasi ja työsi.

Medialle

Mediayhteydenotot ja haastattelupyynnöt 24h/vrk