Elisan Historia

Elisan yli 140-vuotista tarinaa leimaa uuden hakeminen ja vallitsevien käytäntöjen haastaminen.

Elisan historia heijastaa suomalaisen yhteiskunnan muutosta. Lennätinmekaanikko Daniel Johannes Wadén sai luvan perustaa puhelinlaitoksen Helsinkiin tammikuussa 1882. Wadénia (1850–1930) pidetään Suomen puhelintoiminnan isänä. Hän oli monipuolinen organisaattori, liikemies ja suurlahjoittaja. 

Helsingin Telefooniyhdistyksestä Elisaksi on kulunut yli 140 vuotta. Alusta lähtien Elisa on ollut Suomessa edelläkävijä lähes kaikilla teletekniikan osa-alueilla.

Lue lisää

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan artikkelit  (julkaistu osana Suomen digitalisoinnin historia 19952015 julkaisua):

Jari Karpakan kirjoittama historiakatsaus 1980-luvun puolivälistä 2000-luvun alkupuolelle:

Edelläkävijä Suomessa ja maailmassa

Elisan historiaan kuuluu pitkä tasainen kehitysvaihe ja 1960-luvulla alkanut, yhä kiihtyvä kehittyminen. Elisa on eri vaiheissaan ollut kehityksen edelläkävijä monin tavoin. Esimerkiksi koko Helsingin alueen keskukset saatiin automatisoiduiksi keväällä 1929, ensimmäisenä kaupunkina koko maailmassa. Digitaalikeskusten rakentaminen, joka alkoi 1980-luvun alussa, saatiin päätökseen jo 1996, kun se alkuperäisen aikataulun mukaan piti tapahtua vuoteen 2007 mennessä. Elisaan sulautunut Radiolinja puolestaan mursi posti- ja telelaitoksen matkapuhelinmonopolin. Elisa on ollut myös tiiviisti mukana suomalaisissa tähtihetkissä, kun se on osaltaan varmistanut mm. Helsingin olympialaisten, SALT-neuvottelujen ja ETYKin onnistumisen.

Digitaalisen matkaviestinnän alueella Elisa on ollut edelläkävijä Suomessa ja maailmalla. Elisan silloinen osakkuusyhtiö Radiolinja kytki maailman ensimmäisen GSM-puhelun ja avasi ensimmäisen kaupallisen GSM-palvelun vuonna 1991. Myös maailman ensimmäinen GSM-datapuhelu tehtiin vuonna 1993 Radiolinjan verkossa. Vuonna 2007 Elisa teki jälleen tietoliikenteen historiaa ja avasi ensimmäisenä maailmassa kaupalliseen käyttöön 3G UMTS900-verkon. Uusia palveluita, kuten Elisa Viihde, tuotiin markkinoille 2009 alkaen ja vuonna 2010 Elisa avasi ensimmäisenä 4G-verkon kaupalliseen käyttöön. Vuonna 2016 4G-verkon väestöpeitto Suomessa oli jo yli 98 prosenttia. Avasimme 5G-verkon ensimmäisten joukossa maailmassa jo vuoden 2019 alussa.

Kasvava yhtiö

Elisa on koko historiansa aikana laajentunut tasaisesti. 1930-50-luvulla Helsingin Puhelinyhdistys osti pieniä puhelinlaitoksia. Laajentumista on tapahtunut myös uusia yrityksiä perustamalla. Keväällä 1985 HPY oli perustamassa valtakunnallista datasiirtopalvelua tarjoavaa Oy Datatie Ab:ta. Valtion matkapuhelinverkkomonopolin murtamisen jälkeen päättyi myös kaukoverkkomonopoli vuoden 1994 alussa Radiolinjan avulla. HPY:n perustama kaukoverkko Ysi valtasi puolet kaukopuhelumarkkinoista, puhelujen hintojen pudotessa yli puolella.

Marraskuussa 1997 Helsingin Puhelin Oyj listautui Helsingin Arvopaperipörssiin. Oy Radiolinja Ab:stä ja FinnetComista tuli Helsingin Puhelin Oyj:n tytäryhtiöitä 1998. Näinä vuosina Helsingin Puhelin Oyj:n osakkuusyhtiöiksi hankittiin Tampereen Puhelin Oyj ja Keski-Suomen Puhelin Oy. Vuosituhannen vaihteessa myös silloisesta Joensuun Puhelin Oy:stä tuli Elisan osakkuusyhtiö.

Vuonna 2000 Helsingin Puhelin Oyj muutti nimekseen Elisa Communications Oyj. Vuonna 2003 Elisa Communications Oyj:n nimi muutettiin Elisa Oyj:ksi ja hallitus allekirjoitti sulautumissuunnitelmat, joiden mukaan pääosin kaikki Elisa Oyj:n kokonaan omistamat tytäryhtiöt (mm. Oy Radiolinja Ab, ElisaCom Oy ja Riihimäen Puhelin alayhtiöineen sekä Elisa Networks Oy ja Soon Net Oy) sulautuvat Elisa Oyj:hin. Saksan toiminnoista (Elisa Kommunikation GMBH) luovuttiin. Matka kohti yhtä Elisaa alkoi.

Yhden Elisan integrointi jatkui vuonna 2006, jolloin Tikka Communications Oy ja Jyväsviestintä Oy sulautuivat Elisaan. Saunalahdesta tuli Elisan täysin omistama tytäryhtiö. Vuonna 2007 Lounet Oy, First Orange Contact Oy ja Elisa Ventures Oy sulautettiin Elisaan, ja Saunalahden henkilöstö siirtyi liikkeenluovutuksella Elisan palvelukseen. Vuoden 2008 Elisa osti 51 prosenttia Kuntokompassi Oy:stä (Excenta Oy) sekä Electur Oy:n. Lisäksi Elisa osti contact center -palveluita tarjoavat Dialmedia Oy:n ja Doneto Oy:n, sekä 100 prosenttia Telenor Oy:stä Telenor Sverige Ab:lta.

Vuonna 2010 Elisa vahvisti edelleen ICT-palvelutarjontaa yritysten tuottavuuden ja joustavuuden parantamiseksi ostamalla videoneuvottelutoimija Videran ja IT-ulkoistuspalveluja tarjoavan Appelsiinin. Elisan kokonaan omistama tytäryhtiö Saunalahti Group Oyj sulautui Elisa Oyj:hin vuonna 2011. Vuonna 2013 Elisa osti PPO Yhtiöt Oy:n, Kymen Puhelin Oy:n ja Telekarelia Oy:n. Vuonna 2016 Elisa osti Anvian Telecom-liiketoiminnan, IT- ja hostingpalvelut sekä Anvia TV- ja Watson-liiketoiminnat. 

Vuonna 2017 Elisa vahvisti toimintaansa erityisesti Virossa ostamalla ES Starmanin sekä Santa Monica Networks Oy:n Suomen ja Viron liiketoiminnan. Vuonna 2018 vahvistimme IT-osaamistamme yritysasiakasliiketoiminnassa ostamalla Fenix Solutionsin sekä kuluttajasegmentissä streaming- ja videotuotantopalveluihin erikoistuneen Kepit Systemsin. 

Kansainväliset digitaaliset palvelut muodostavat liikevaihdostamme kasvavan osuuden ja vahvistimme automaatioliiketoimintaa vuonna 2019 ostamalla ostamalla teleoperaattoreille kansainvälisesti verkon valvonta- ja analytiikkaohjelmistoratkaisuja tarjoavan Polystar OSIXin. Vuonna 2020 Elisa osti saksalaisen teollisuusohjelmistotoimittaja camLine GmbH:n sekä yhdysvaltalaisesta elektroniikkateollisuuden toimitusketjujen ohjelmistoyhtiö CalcuQuoten. Vuonna 2021 vauhditimme Elisa IndustrIQ -liiketoiminta-alueen kasvua hankkimalla enemmistöosuuden belgialaisesta tuotannon laadun (EHSQ) ja operatiivisten riskien hallintaohjelmistojen toimittajasta TenForcesta sekä vähemmistöosuuden sedApta Groupista, joka on digitaalisten toimitusketjujen ja älykkään valmistuksen innovatiivisiin IT-ratkaisuihin erikoistunut teollisuuden ohjelmistotoimittaja.

Vuonna 2022 Elisa vauhditti Elisa Polystarin liiketoimintaa ostamalla FRINX s.r.o:n, slovakialaisen televerkkojen automaatio-ohjelmistojen toimittajan sekä Iso-Britanniassa toimivan Cardinality Ltd:n, joka toimittaa verkko-operaattoreille pilvipohjaisia tiedonhallinnan (DataOps), palveluvarmennuksen ja asiakaskokemusanalytiikan ratkaisuja maailmanlaajuisesti. 

Vuonna 2023 Elisa myi enemmistöosuuden Elisa Viderasta ja keskittyy kansainvälisten liiketoimintojen strategiassaan ohjelmistoliiketoimintoihinsa.