Sisäpiiri- ja lähipiiriperiaatteet

Lähipiiritoimia koskevat periaatteet

Elisa noudattaa lähipiiritoimiin liittyvää lainsäädäntöä ja huolehtii lainsäädännön ja hallinnointikoodin mukaisesti siitä, että lähipiiritoimien seurannalle, arvioinnille, päätöksenteolle ja tiedottamiselle asetettuja vaatimuksia noudatetaan. Elisan lähipiiritoimien seurannan ja arvioinnin periaatteet sisältävä lähipiiripolitiikka on hyväksytty Elisan hallituksessa, joka seuraa ja arvioi lähipiiritoimia.

Elisa on määritellyt lähipiiriinsä kuuluvat tahot ja Elisan lakiasiainosasto pitää yllä luetteloa lähipiiriin kuuluvista henkilöistä ja yhteisöistä. Elisassa ylläpidetään ajantasaista ohjeistusta lähipiirisääntelystä ja sen seurannasta. Lähipiiritoimia koskevat vaatimukset on huomioitu myös Elisa korruption ja lahjonnan vastaisessa politiikassa sekä Elisan eturistiriitapolitiikassa.

Elisa voi tehdä lähipiirinsä kanssa liiketoimia, jotka ovat osa Elisan tavanomaista liiketoimintaa ja tehdään tavanomaisin kaupallisin ehdoin Elisan sisäisen ohjeistuksen mukaista päätöksentekomenettelyä noudattaen. Lähipiiriliiketoimista, jotka eivät ole Elisan tavanomaista liiketoimintaa tai joita ei toteuteta tavanomaisin kaupallisin ehdoin, päättää Elisan hallitus esteellisyyssäännökset huomioiden.

Lähipiiritoimia seurataan säännöllisesti Elisan liiketoiminta- ja tukiyksiköissä sekä lähipiirille toteutettavilla kyselyillä. Elisan lähipiiriin kuuluvilla johtohenkilöillä on myös velvollisuus ilmoittaa suunnitelluista taikka tietoonsa tulleista lähipiiriliiketoimista Elisan lähipiirihallinnolle viipymättä liiketoimesta tiedon saatuaan. Sisäinen tarkastus valvoo eturistiriitatilanteita. Lähipiiriliiketoimia koskevan seurannan tulokset raportoidaan säännöllisesti hallituksen tarkastusvaliokunnalle.

Elisa raportoi lähipiiritoimista säännöllisesti vuosittain tilinpäätöksessään. Osakkeenomistajan kannalta olennaiset lähipiiritoimet, jotka eivät ole tavanomaista liiketoimintaa tai joita ei tehdä tavanomaisin kaupallisin ehdoin, julkistetaan arvopaperimarkkinalain ja Nasdaq Helsinki Oy:n pörssin sääntöjen mukaisesti.

Sisäpiiriperiaatteet

Elisa noudattaa kulloinkin voimassa olevaa Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta. Lisäksi Elisan hallitus on vahvistanut yhtiölle Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta täydentävän sisäpiiriohjeen. 

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen ((EU) N:o 596/2014, ”MAR”) mukaisiksi johtohenkilöiksi Elisassa on määritelty Elisa Oyj:n hallituksen jäsenet ja Elisa Oyj:n johtoryhmän jäsenet.  Elisan johtohenkilö ei saa käydä kauppaa Elisan osakkeilla tai muilla rahoitusvälineillä 30 päivää ennen tulosjulkistuksia (=suljettu ajanjakso). Elisa suosittelee johtohenkilöitään tekemään Elisan osakkeiden ja muiden rahoitusvälineiden osalta pitkäaikaisia sijoituksia ja ajoittamaan mahdolliset toimet tulosjulkistusten jälkeiseen ajankohtaan. Johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimet julkaistaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaisesti.

Henkilöt ja tahot, joilla on pääsy tiettyyn sisäpiiritietoon, merkitään hankekohtaiseen sisäpiiriluetteloon. Hankekohtaiseen sisäpiiriluetteloon merkitty ei saa käydä kauppaa sinä aikana, kun hänet on merkitty luetteloon.

Elisan lakiasiainosasto valvoo sisäpiiriohjeiden noudattamista sekä pitää yllä luetteloa yhtiön johtohenkilöistä ja heidän lähipiiristään ja sisäpiiriluetteloja.