Elisan osakkeen myynti ja verotus


Elisan osakkeen luovutukseen ja pääomanpalautukseen liittyviä verotuskysymyksiä
Alla on avuksenne esimerkkejä ja sääntöjä, jotka liittyvät verotukseen. Tarkistakaa kuitenkin tarvittaessa omalta kohdaltanne verotus veroviranomaisilta.

Luovutusvoiton verotus

Osakkeita myytäessä luovutushinnasta (myyntihinnasta) vähennetään hankintameno (hankintahinta) ja luovuttajan maksamat omaisuuden luovutukseen liittyvät kulut. Tällaisia ovat esimerkiksi arvopaperin myyjän arvopaperivälittäjälle maksamat välityspalkkiot ja luovutukseen liittyvät toimitusmaksut. Mahdollisesti syntyneestä luovutusvoitosta pidätetään voimassaoleva vero (vuonna 2009 28 %).

Hankintameno-olettama

Hankintamenon ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärän sijasta luovutusvoitto saadaan laskea vähentämällä luovutushinnasta ns. hankintameno-olettama. Hankintameno-olettama vähennetään hankintamenon ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärän sijasta, jos hankintameno-olettaman mukaan laskettu vähennys on yhteismäärää suurempi.

Vuonna 2009 hankintameno-olettama on 20 % luovutushinnasta, jos luovuttaja oli omistanut omaisuuden luovutushetkellä alle 10 vuoden ajan ja 40 prosenttia luovutushinnasta, jos luovuttaja oli omistanut omaisuuden luovutushetkellä vähintään 10 vuoden ajan. Voitto lasketaan siis verovelvolliselle edullisemmalla tavalla. Hankintameno-olettaman lisäksi ei saa vähentää todellista hankintamenoa ja voiton hankkimisesta olleita menoja.

Elisan osakkeiden luovutusvoitto HPY:n ja muiden puhelinliittymiin liittyville osakkeille

HPY:n puhelinliittymään liittyvien Elisan osakkeiden hankintameno on puhelinliittymän alkuperäinen hankintahinta. Vuonna 1999 yksi puhelinliittymä vaihtui 150:een Elisan osakkeeseen. Puhelinliittymien hankintahinnat löytyvät täältä (kohta Helsingin Puhelinyhdistyksen osuustodistuksen ostohinnat vuodesta 1966).
 
Mikäli HPY:n puhelinliittymään liittyvien osakkeiden omistaja on pysynyt samana, kaikki tähän liittyvät osakkeet ovat omistettu yli 10 vuoden ajan. Hankintameno-olettamaa kannattaa käyttää, mikäli luovutushetkellä Elisan osakkeen myyntihinta on 9,92 euroa tai suurempi (Laskettu viimeisestä HPY:n puhelinliittymän hinnasta, 5500 mk:sta, ja huomioitu pääomanpalautuksen, 2,20 euron vaikutus osakkeen hankintahintaan). Mikäli liittymä on hankittu aikaisemmin, hankintameno-olettaman edullisempi verokohtelu kasvaa entisestään).
 
Muiden puhelinliittymien (Soon, Yomi, RPO ja Lounet) hankintahinnat vaihtelevat alueittain ja hankintahetkittäin. Näihin liittymiin liittyvien Elisan osakkeiden myynnissä kannattaa käyttää hankintameno-olettamaa.
 
Esimerkki 1: Osake on vaihtunut aikoinaan HPY:n liittymästä ja myyntihinta on 13 euroa. Hankintameno-olettama on 40 % myyntihinnasta, eli 13 euroa * 40 % = 5,20 euroa. Luovutusvoitto on 13 euroa – 5,20 euroa = 7,80 euroa. Pidätettävä vero = 7,80 euroa * 28 % = 2,18 euroa.

Pääomanpalautus ja luovutusvoiton verotus

Elisan on maksanut kolme kertaa pääomanpalautusta: 1.4.2008 1,80 euroa osakkeelta, 6.11.2009 0,40 euroa osakkeelta ja 31.3.2010 0,92 euroa osakkeelta. (Kyseessä on voitonjako sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta ja kun yhtiö jakaa varoja rahastosta osakkailleen, kysymyksessä on pääomanpalautus, josta verotetaan luovutusvoittoa koskevien säännösten mukaan. Pääomanpalautuksesta ei ole pidätetty ennakonpidätystä maksuhetkellä.)
 
Osakkeen myyntihetkellä luovutusvoittoa laskettaessa hankintamenosta (osakkeen ostohinnasta) vähennetään osakkeeseen kohdistuneen pääomanpalautuksen euromäärä ja omaisuuden luovutukseen liittyvät kulut. Mahdollisesti syntyneestä luovutusvoitosta pidätetään voimassaoleva vero (vuonna 2009 28 %).
 
Mikäli käytetään hankintameno-olettamaa, pääomanpalautusta ei huomioida luovutusvoittoa laskettaessa. Mikäli kyseessä on HPY:n puhelinliittymään liittyvien osakkeiden myynti, verovelvollisen kannattaa todennäköisesti käyttää ainoastaan hankintameno-olettamaa.
 
Esimerkki 2: Elisan osakkeen hankintahinta on 10 euroa osakkeelta, ja se on hankittu vuonna 2004. Myyntihinta on 13 euroa ja välittäjän palkkio 0,10 euroa. Luovutusvoitto = myyntihinta 13 euroa  – (hankintahinta 10 euroa  - pääomanpalautus 1,80 euroa – pääomanpalautus 0,40 euroa) = 5,20 euroa. Pidätettävä vero = (5,20 euroa  – 0,10 euroa) * 28 % = 1,43 euroa.
 
Lisätietoja verotuksesta sekä voimassaolevista pidätyksistä osoitteesta www.vero.fi   "Arvopapereiden ja arvo-osuuksien luovutusvoiton verotus".