Elisan historia heijastaa suomalaisen yhteiskunnan muutosta. Helsingin Telefoniyhdistys perustettiin vuonna 1882 ja 127 vuoden aikana tietoliikenteestä on tullut osa suomalaisten arkea. Elisa on ollut maassamme edelläkävijä lähes kaikilla teletekniikan osa-alueilla. Tutustu Elisan monivaiheiseen historiaan oheisten linkkien kautta.
Digitaalisen matkaviestinnän alueella Elisa on ollut edelläkävijä Suomessa ja maailmalla. Elisan silloinen tytäryhtiö Radiolinja kytki maailman ensimmäisen GSM-puhelun ja avasi ensimmäisen kaupallisen GSM-palvelun vuonna 1991. Myös maailman ensimmäinen GSM-datapuhelu tapahtui vuonna 1993 Radiolinjan verkossa. Vuonna 2007 Elisa teki jälleen tietoliikenteen historiaa ja avasi ensimmäisenä maailmassa kaupalliseen käyttöön UMTS900-verkon. Vuonna 2008 Elisalla oli tutkitusti kattava nopea 3G-verkko. Vuonna 2009 Elisa sai tavoittelemansa taajuudet kolmannen sukupolven matkaviestintäverkon, 3G:n evoluution, LTE:n 2,6 GHz:n taajuushuutokaupassa.
Tänään Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme kattavan ja nopean verkon, joka mahdollistaa 3G- ja 4G-palvelut. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa.